4.1. Uusi vuosi lähti käyntiin, varsat ovat nyt vuosikkaita ;) Katin kanssa harjoitellaan edelleen narussa kävelemistä ja paikallaan pysymistä hoitotoimenpiteiden ajan. Kiinni ollessa nämä kyllä onnistuu, mutta edelleen väistää aika herkästi vapaana ollessa. Hirveän kiinnostunut ja hellyydenkipeä sekin on, mutta Nellin ja Katin luonne-erot kyllä huomaa. Paljon merkitsee näköjään millainen emätamma on ollut..

Hillalla on nyt valtavasti energiaa! Misakin huomasi asian, kun kävi piiiitkästä aikaa ponilla ratsastamassa. Nyt onkin sitten hyvä hioa laukanvaihtoja yms. poni on muutenkin todella tyytyväisen oloinen, tuntuu viihtyvän hyvin Killerillä.

Paakku kasvattaa mahaa. Luonne on edelleen ihana mammanmössykkä. Potkuja ei tunnu edelleenkään mahasta, mutta selvästi se kuitenkin näyttäisi oleva tiine edelleen. Pitäisikin taas ottaa raskauskuvia, onhan päiviä nyt kasassa 223vrk

5.1. Annan Suri-varsa muutti meille. Varsat on kimppakarsinassa ja Paakku pienemmässä. Hiukka oli tammamamma ihmeissään tulokkaasta, mutta pikkuvarsat taas olivat keskenään sulassa sovussa.

Misa kävi ratsastamassa taas Hillalla. Tammalta löytyi hienot vaihdot ja laukkaväistöt. Ja voi mikä venytys ravissa - koskaan ole tuollaista nähty!

1263020720_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vauvahepasta ei tahdo saada kunnon kuvaa, kun on sylissä (sekin) koko ajan.

15.1. Suri sai tänään valjaat niskaansa ja Pian kanssa ohjasajettiin varsaa. Hyvin meni vaikka valjaat ja suitset oli melkoiset keräilyerä viritykset, tyyliin osat shettis-poni-suokki..

1263579138_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Shettisvarsatkin pääsi pitkälle kävelylenkille :)

1263579252_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

26.1. Pakkasia pitelee.. Shettisvarsat ovat käyneet nyt ahkeraan lenkillä, Suri opettelee ohjasajoa ja juoksutettukkin on. Surilla kävi myös tunnistaja ja samalla varsa siirrettiin Annen nimiin ;)

1264517819_img-d41d8cd98f00b204e9800998e